Yksi syrjäytynyt ihminen maksaa elämänsä aikana reilu miljoona euroa.
aada uhlgrén
Siksi panostaminen mielenterveys- ja päihdepalveluihin on myös panostus talouteen.
Se on myös työllisyystoimi, sillä ilman toimivia mielenterveys- ja päihdepalveluita menetämme paljon osaamista, työvuosia, potentiaalia ja rahaa roskikseen.
Ongelmat ovat olleet käsillä jo ennen korona kriisiä ja lienee selvää, että korona on heittänyt lisää bensaa liekkeihin.
Rikoksia tehdään nykyään enemmän huumeiden vaikutuksen alaisena, kuin juovuksissa ja mielenterveysongelmat yleistyvät. Vuoden 2019 tilastojen mukaan 52,5 % työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia.
Laadukkaaseen hoitoon on päästävä ajoissa ja lääkkeetöntä hoitoa on oltava paremmin tarjolla.
Kuitenkin ongelmien juuri syihin on pureuduttava resurssien lisäämisen lisäksi.
Miksi voimme entistä huonommin?
Liikumme liian vähän, olemme yksinäisiä – sosialisoinnin ja terveellisen tekemisen me korvaamme ruutuajalla. Köyhyys, epävarmat työmarkkinat. Samalla, kun keskitymme tupakoinnin lopettamiseen ja alkoholin myynnin vaikeuttamiseen – huumekauppa on netissä kaikkien saatavilla iästä ja kellonajasta huolimatta.
Itse löydän vastauksia näistä.